On ehkä kahden kuukauden (apua, ei voi olla niin kauan!) Espanjassa asumisen jälkeen aika kirjoittaa muutama sananen täkäläisestä yliopisto-opiskelusta. Suoraan sanottuna se on perseestä. No ei se on liioittelua, on siinä ehkä jotain hyvääkin. No niin on toisaalta perseissäkin. Okei ehkä mun ei pitäisi kirjoittaa blogia, jos se on tämän tasoista.
Yliopisto on yksi Euroopan vanhimpia, mutta luulisi, että pitkän ajan kuluessa olisi opittu miten tehdä asiat hyvin. Täällä kaikki hoituu vaikeimman kautta. Ensimmäiset viikot piti harhailla siellä täällä etsimässä oikeita luokkia. Ja kun luuli olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, oli luokka typötyhjä. Ensimmäisinä viikkoina taisi tulla vietettyä enemmän aikaa psykan laitoksen kahvilassa kuin tunneilla. Mikä ei sinänsä ollut niin kamalaa. No joo, oli meillä joku info siinä alussa, mutta siitä ei paljon hyötyä ollut. Kaikki tieto kursseissa löytyy nimittäin opiskelijaportaali Studiumista, jonne ei ole pääsyä ennen kuin on sisällä yliopistossa. Ja erittäin loogisesti vaihto-opiskelijat joutuivat odottamaan lokakuun puolelle ennen kuin se tapahtui. Eikä ollut mikään helppo prosessi voin kertoa.
Entäs itse opiskelu sitten. Tuntuu oikeasti kuin olisi palannut takaisin yläasteelle. Luokat on juuri niin koulumaisia, niin luokkia. Ja välillä siellä on ihan hirveä meteli ja porukka vaan jatkaa, vaikka opettaja puhuisi. Kaikilla kursseilla on sekä teoria, että harjoitustunteja. Teoriatunnit on aika samantapaisia kuin meidän luennoilla, mutta jotenkin ei niin tieteellisiä. Mulle tulee ainakin aika usein semmoinen olo, että opettajat pitävät meitä jonain vähä-älyisinä typeryksinä, joiden päähän asiat pitää takoa. Joka opettaja kysyy vähintään kerran tunnissa, ymmärrättekö nyt mitä sanon. Joo voi olla, että en ymmärrä, mutta se johtuu kielestä, ei asiasta.
Entäs harjoitustunnit sitten? Voin aloittaa kertomalla esimerkin mitä tehtiin yhdellä sosiaalipsykologian harkkatunnilla. Opettaja jakoi meille kolme "suomenkielistä" tekstiä. Ne oli varmaan käännetty google translaterilla, koska mitään järkeä niissä ei ollut. Tekstejä oli lähes mahdoton lukea, koska verbit ja muutkin sanat oli taivutettu väärin ja välissä oli joitain espanjankielisiä sanoja. Tehtävä oli kahden minuutin ajan yliviivata isoja kirjaimia sekä a-kirjaimia niin paljon kuin ehti. Joka tekstin kohdalla kuunneltiin eri musiikkia. Sitten opettaja käski taittelemaan paperin kahdeksaan osaan ja repimään palaset taitoksien kohdalta. Tämä toistui kaikkien tekstien kohdalla. Sen jälkeen palat piti sekoittaa ja yrittää kasata takaisin alkuperäisiksi teksteiksi. Koko jutun idea? Näyttää mitä on tottelevaisuus ja miten roolit vaikuttavat siihen. Kaikki tekivät typerän harjoituksen, vain koska opettaja käski. Jokainen olkoon mitä mieltä tahtoo tuosta. Musta siinä on osa totta, mutta toisaalta miksi en olisi tehnyt sitä? Ketään ei sentään vahingoitettu toisin kuin historian kuuluisissa tottelevaisuus kokeissa. Mieluummin miä revin papereita, kuin istun luokassa tekemättä mitään. Ja miä luulin, että niillä eri musiikeilla oli jotain tekemistä asian kanssa. Mikä oli varmaan tarkoituskin.
Yhdessä harkassa keskusteltiin koko tunti siitä, miten reagoisit, jos näkisit äitisi ja isäsi suutelemassa intohimoisesti kotirakennuksen alaovella. Kun opettaja sitten kysyi eräältä vaihtarilta, tämä sanoi, että sitä on tosi vaikea kuvitella, kun vanhemmat ovat eronneet kauan aikaa sitten. Ei opettaja sitten hämmentyneenä osannut oikein sanoa siihen mitään. Niin, tiesitkö, että nykypäivänä ihmiset saattavat myös erota? Eivät kaikki harkkatunnit toki näin typeriä ole. Saatamme myös pitää tietokilpailun artikkelista, joka piti lukea tunnille tai kertoa mitä lapsen seksuaalisia käytöksiä pidämme terveinä ja mitä emme.
Miä käyn viittä eri kurssia, joten hommaa riittää. Varsinkin motivaatio ja emootio kurssin harkoissa on hauskaa, kun joka tunnin lopussa pitää vastata pariin kysymykseen studiumiin. Espanjalaisille aika helppo homma, mutta me poloiset vaihtarit jäädään luokkaan vielä puoleksi tunniksi raapustamaan vastauksia samalla kun muut yksi toisensa jälkeen poistuvat luokasta. Jossain vaiheessa opettajallekin riittää, se hymyilee meille, sanoo hasta luego! ja poistuu paikalta.
Mun fiilikset on aika kaksijakoiset, koska toisaalta koko koulunkäynti tuntuu typerältä, mutta toisaalta otan sen osana tätä kokemusta ja sitä on mielenkiintoista vertailla Suomen systeemeihin. Jotka ovat tähän mennessä koetun perusteella sata kertaa paremmat. Toisaalta Suomessa voisi olla vähän enemmän käytännönläheistä opiskelua. Sillä ehdolla tietenkin, että ne tehtävät olisivat järkeviä. Eli en siis ihan suoraltakädeltä tyrmää Espanjan psykan opiskelua, on siinä ajatustakin takana. Joo tiedän, tän tekstin sävy on tässä kirjoittaessa vähän muuttunut. Mutta piti ensin päästää ärsytykset irti. Ehkä joku Suomen ja Espanjan yliopisto-opiskelun sekoitus voisi olla hyvä ratkaisu. Tosin voin puhua vain psykologian opiskelusta, koska muusta ei ole kokemusta täältä. Eikä tule, koska olin niin hölmö, etten tajunnut ottaa muiden laitosten kursseja. Mitään infoa meille ei tietenkään suotu siitä, miten se olisi edes ollut mahdollista.
Ai niin, unohdin melkein mainita, että psykan laitos sijaitsee tietenkin kaukana sivistyksestä. En tiedä mikä siinä on, että meitä ei haluta muiden opiskelijoiden pariin. Filologian opiskelijat sun muut saa tietenkin majailla keskustan historiallisissa rakennuksissa, kun me talsitaan pari kilsaa täysin vastakkaiseen suuntaan. Kun Jyskälässä pitää kavuta Olympos-vuorelle, niin täällä saa talsia pari kilsaa tasaista suoraa. Ja se on kauheen kiva, että jos on koko päivä tunteja siellä, niin ruokalaa ei kilsojen säteellä ole. Mutta se jo mainittu kahvila tietysti löytyy. Ja on meillä mikrokin. Jota en ole vielä käyttänyt kertaakaan.
